|
Etologia eli
eläinten käyttäytymistiede
Eläinten käyttäytymistä tutkiva
tieteenala on etologia eli eläinpsykologia. Aihe on erittäin
rakas minulle, sillä jo lukiossa koin suurta kiinnostusta
sitä kohtaan. Silloinen elämäntilanne oli kuitenkin
sellainen, ettei opiskelut johtaneet yliopistoon vaan paljon
maanläheisempään ammattiin. Lähihoitajana olen kuitenkin
pohtinut paljon ihmisten käyttäytymistä arjen tilanteissa.
Nyt myöhemmin olen jälleen innostunut eläinten
käyttäytymisestä ja varsinkin koirien sosiaalisesta
käyttäytymisestä keskenään. Mitä enemmän opin sitä
innostuneemmaksi muutun. Suosittelen kaikille asiaan
paneutumista! :)
1998
ilmestyneessä lukion biologian kirjassani kirjoitetaan näin:
"Synnynnäiset eli perityt vietit ja vaistot määräävät
suurelta osalta sen, miten eläin toimii. Mitä alhaisemmalla
kehitystasolla eläin on, sitä enemmän pelkkä perimä ohjaa
sen käyttäytymistä. Oppiminen voi kuitenkin täydentää
perittyä käyttäytymistä ja mahdollistaa siten eläimen
sopeutumisen muuttuviin oloihin." Nykyään tieteessä ei enää
käytetä sanoja vietti tai vaisto, sillä ne sellaisenaan ovat
aivan liian laajoja käsitteitä eivätkä anna juurikaan
avaimia käytöksen purkamiseen. Esimerkiksi metsästyskoirilla
esiintyvää metsästysviettiä joko A) on tai B) ei ole.
Tosiasiassa metsästykseen liittyvät liikemallit ovat monen
asian summa, jotka koostuvat sekä synnynnäisistä, että
opituista osista.
Viimeisen
kymmenen vuoden aikana
tieteelliset
tutkimukset evoluution, kognitiivisen etologian ja
sosiaalisen neurotieteen saralla ovat harpanneet aimo
harppauksia eteenpäin. Saamme jatkuvasti lisää tietoa siitä,
mitä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä meillä ja muilla
eliölajeilla on. Eläinten käyttäytyminen on sitä
samankaltaisempaa kuin mitä läheisempää sukulaisuutta ne
toisilleen ovat. Tästä syystä myös evoluutio vaikuttaa
käyttäytymiseen. Esimerkiksi koiran käyttäytymisessä on
vielä paljon samoja piirteitä kuin sen esi-isän suden
käyttäytymisessä tai ihminen voi tunnistaa tuttuja eleitä
myös ihmisapinoilla. On myös paljon käyttäytymismalleja,
joita siirtyy sukupolvelta toiselle oppimisen ja matkimisen
kautta, mutta tämäkään ei olisi mahdollista ilman tiettyä
perinnöllisesti määräytynyttä hermoston tasoa.
Ehdottomat
refleksit eli heijasteet ovat periytyviä ja tapahtuvat
aistinsolujen ärtyessä. Ne muodostavat perustan
elintoiminnoille. Synnynnäiset käyttäytymismallit saattavat
laukaista pitkiäkin liikemalleja, jotka saavat uusia ja taas
uusia ärsykkeitä esimerkiksi ympäristöstä. Usein tällaiset
mallit voivat muodostua tunnusomaisiksi lajille samoin kuin
väritys tai rakennepiirteet. Linnuilla ruuan kerjääminen ja
syöttäminen ovat synnynnäisiä toimintoja, jotka laukaisee
aistiärsyke emolinnusta tai avonaisesta kidasta. Tällaisen
synnynnäisen käyttäytymismallin käynnistävää ulkoista
tekijää kutsutaan avainärsykkeeksi. Usein ärsyke voi olla
valo, ääni, värikuvio jne. Esimerkiksi keväällä valo
laukaisee linnulla käyttäytymismallin, joka käskee sitä
hakemaan keppejä. Oikean muotoinen keppi puolestaan toimii
ärsykkeenä poimia juuri sen mittaisia keppejä, kasa keppejä
toimii ärsykkeenä muodostaa niistä pesä jne.
Monet
synnynnäiset käyttäytymismallit edellyttävät, että eläin on
juuri oikeassa fysiologisessa tilassa, jotta ärsykkeet
toimivat. Esimerkiksi lisääntymiskäyttäytyminen käynnistyy
useilla eläimillä keväällä päivän pitenemisen myötä. Kun
sisäinen vire eläimellä kasvaa, se alkaa hakeutua
tilanteisiin, joissa sen pääsee toteuttamaan "sisäistä
kutsuaan". Tällaiset käyttäytymismallit ovat hankalia
muuttaa ja niitä on vaikeaa kitkeä pois. Eläimet tekevätkin
paljon virheitä ihmisten valmistamissa "luonnottomissa"
tilanteissa. Esimerkiksi koira saattaa pyöriä matolla ennen
nukkumaanmenoa, aivan kuin se tekisi heinikossa tai se
piilottaa luunsa sohvatyynyjen alle.
Sosiaalinen
käyttäytyminen eläimillä on lajikohtaisesti hyvinkin
erilaista. On olemassa lajeja, joissa yksilöt eivät kohtaa
kuin silloin kun on aika lisääntyä ja toisaalta suurissakin
laumoissa tai parvissa eläviä lajeja. Yhdyskunnastaan
eristetty mehiläinen kuolee nopeasti, eikä yksinkertaisesi
pysty elämään yksin. Monille eläimille joutuminen pois
tutusta ympäristöstä ja sosiaalisesta ryhmästä aiheuttaa
helposti vakavia häiriöitä. Eläimet viestivät toisilleen
signaalein, jotka merkitsevät samaa kaikille lajin
edustajille. Ne toimivat ärsykkeinä, jotka aiheuttavat
toiminnon toisessa yksilössä. Signaalille on tunnusomaista,
että se on selvästi havaittava, yksinkertainen ja lajille
ominainen. Hermoston ja aistien kehitystasosta riippuu
kuinka monipuolisesti eläin kykenee omaksumaan ja käyttämään
signaaleja.
Lisääntymiseen liittyvien käyttäytymismallien tehtävänä on
saattaa eri sukupuolta olevat yksilöt fysiologisesti siihen
tilaan, että parittelu on mahdollinen. Yleensä yksi kriteeri
lajin olemassa ololle on juurikin se, että sen yksilöt
voivat lisääntyä vain keskenään. Mm. koira kykenee
lisääntymään kuitenkin kaikkien koiraeläinten kanssa, mikä
on johtanut tieteellisen dilemmaan: onko kyseessä yksi laji,
vai monta? Koiran lisääntymiskäyttäytyminen on jo sinällään
mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä usein
astutustilanteissa varsinainen kosiskelu jää hyvin
vähäiseksi ja jos astuminen ei onnistu, syitä lähdetään
etsimään ensin jostakin muualta kuin
lisääntymiskäyttäytymisestä.
Useimpia
parvina tai laumoina eläviä eläimiä yhdistää sosiaalinen
arvojärjestys, jota on tutkittu paljonkin erilaisissa
elinympäristöissä. Arvojärjestys edellyttää, että yksilöt
tuntevat toisensa. Se on muuttuva sillä siihen vaikuttaa mm.
ympäristö. Hierarkiassa yksilön asemaan vaikuttavat ikä,
koko ja sukupuoli. Myös henkiset tekijät voivat vaikuttaa
eläimen asemaan laumassa. Jonkinlainen hierarkia on tärkeää
lauman selviytymiselle, sillä silloin energiaa vapautuu
muuhun toimintaan. Monia virheellisiä käsityksiä esimerkiksi
susien käyttäytymisestä on saatu, kun eläimiä on tutkittu
ahtaissa eläintarhaoloissa. Sittemmin uudet tutkimukset ovat
osoittaneet susien laumahierarkian olevan paljon oletetumpia
"vapaampi".
Eläinten
monipuolisesta sosiaalisesta käyttäytymisestä suurin osa ei
ole synnynnäistä, vaan niillä on aivoissaan rakentunut malli
omaksua oppimaansa, mikäli ne elävät oman eläinlajinsa
parissa. Sosiaalinen käyttäytyminen muodostuu yksilön
vuorovaikutuksesta muiden kanssa. Oppimisen merkitys onkin
nykytutkimusten mukaan yhä suurempi eläinten
käyttäytymisessä. Aivoissa vain osa viesteistä on valmiiksi
"ohjelmoituina", suurin osa viestintäkeinoista on vain
valmiuksina, jotka tulee ottaa käyttöön oppimalla. Tästä
syystä ilman koirakontakteja kasvanut pentu ei välttämättä
kykene kommunikoimaan kunnolla koirien kanssa aikuisenakaan.
Sen
lisäksi, että eläinten käyttäytymistä määrittelevät paitsi
synnynnäiset tekijät, on siis oppimisella yhä suurempi
merkitys. Kalanpoikaset, jotka kasvavat erityisissä
kasvattamoissa, eivät opi varomaan petokaloja samoin kuin
vapaana eläneet sukulaisena. Kun vanhemmat eivät pääse
varoittamaan tietyssä ikävaiheessa poikasiaan, ei
jälkikasvulla ilmene ns. luontaista pelkoa petoja vastaan.
Tästä syystä esim. ihminen ei ole variksenpoikasille
vaaratekijä, jos eläin on vangittu jo poikasena. Samoin eri
eläinlajeille on siirtynyt tieto eri työvälineiden käytöstä.
Itse
kiinnostuin tästä aiheesta luettuani Helena Telkänrannan
artikkelin eläinten oppimisesta oivaltaen. Perinteisesti
hangella myyrää metsästävää kettua pidämme vaistojensa
ohjaamana "automaattina", mutta todellisuudessa tuo
käyttäytymismalli on paljon monivivahteisempi. Petoeläinten
tapaan myös ketulla on synnynnäinen, geeneissä ohjattu tarve
jahdata liikkuvaa. Viehtymys, tällaisen tarpeen purkaminen,
hioutuu varsinaiseksi taidoksi saalistaa vasta harjoittelun,
lukuisten yritysten ja erehdysten kautta. Näin tapahtuvat
myös koirilla erilaiset metsästykseen liittyvät liikemallit.
Oppimista
tapahtuu eri muodoissa, esimerkiksi hitaasti totutellen tai
oivaltaen ja nopeasti. Pitkään on mielletty viimeisen olevan
vain ihmisen ja korkeintaan ihmisapinoiden yksinoikeus,
mutta näitä luuloja ollaan murtamassa kaiken aikaa.
Oppivaisinkaan eläin ei kuitenkaan opi mitä tahansa. Geenit
määrittelevät sen haarukan, jonka asteikolla eläin kykenee
toimimaan. Esimerkiksi koiralle on suhteellisen helppo
opettaa nostamaan videokasetti suuhunsa ja työntämään se VHS laitteeseen, mutta saman tekeminen tassuilla olisi jo
erittäin vaikea temppu. Päin vastoin simpanssi puolestaan
toimisi mieluummin käsillään kuin suullaan.
Oppiminen
liittyy siis saumattomasti käyttäytymiseen ja siihen,
millaisiksi miellämme eläimet. Eräitä aiheeseen liittyviä
osa-alueita on alettu tutkia vasta vastikään ja aina löytyy
lisää löydettävää! Esimerkin ketun tavoin muita
luonnonvaraisten eläinten tapoja on alettu tutkia
todenteolla aivan viime aikoina. Myös kalojen
parvirakenteita tutkittaessa on huomattu, että niissä on
selvä sosiaalinen rakenne. Parven jäsenet oppivat tuntemaan
toisensa ja oppivat esimerkiksi seuraamalla toistensa
reaktioita. Tutkijat uskovat, että lähivuosikymmeninä saamme
paljon uusia löytöjä aiheen saralta.
Lähteet:
Eläimetkin oppivat oivaltaen, Helena Telkänranta, tiede
lehti 1/2005
www
Koiran etologia, luento Helena Telkänranta
2010
Koulun
biologia, Lukio 2: Perinnöllisyys ja evoluutio, Johan Tast,
Heikki Tyrväinen, Teuvo Nyberg, Matti Leinonen
Roger
Abrantes, The Evolution of Canine Social Behavior
|
