UUTISET  PENTUJA  SILTAPELTOTILA  HISTORIIKKI  TOIMINTA  HÖPINÄT

KOIRAT  TIIMI  KISSAT  VUOHET  LAMPAAT  UNELMA  ARKISTO  GALLERIAT  ETUSIVU

Killytobin Marion Merian:

Martta on 11 vuoden takainen toteutunut haave omasta irlanninsusikoirasta. Muutettuani maalle ystäväni Merja Viertokangas kysyi haluaisinko sijoitukseen irliksen ja pitkään harkittuani päätin ottaa pennun. Martta oli siis suunnitelmissa jo ennen pentueen syntymää ja jännitys oli melkoinen kuin pentue vihdoin syntyi. Kävin katsomassa lapsia useampaan kertaan seuraavien viikkojen aikana ja vaikkakin emme olleet sopineet minkä pennun Merja halusi minulle sijoittaa, oli yksi pentu aina kimpussani. Jo kolmen päivän ikäisenä se herätti minussa jotakin ja myöhemmin toivoin salaa, että juuri se olisi minun pentuni. Kun pennut olivat sitten 5-6 viikkoa alkoi niistä jo näkemään hiukan jotakin ja alkoi tulla selväksi, että tuo utelias ja peloton pentu tulisi olemaan minun Marttani. Onnellani ei ollut rajoja! Martan lempinimiä ovat: Makkonen, Mamman Irlis ja Marachello.

Martta saapui meille juhannukseksi 2008. Pentuaikana se oli melkoisen rasittava, sillä se tömpsötteli suurilla jaloillaan, kellahteli kumoon ja oli muutenkin meidän mielestämme jokseenkin outo. Collieni eivät oikein ymmärtäneet, että vaikka niiden uusi perheenjäsen oli suurempi kuin ne itse, se kuitenkin oli hyvin vahvasti pentu. Noin 8kk iässä Martta alkoi kokeilemaan rajojaan ja siitäkin seurasi eräänlainen tahtojen taistelu. Olen tottunut nahkojen nöyrään asenteeseen miellyttää, mutta Martta vähät välitti. Tai silloin minusta ainakin tuntui siltä ;). Joten voinkin rehellisesti sanoa, ettei rodun vaihdos ollut tässä suhteessa kovin helppo.

Martasta on kuitenkin kasvanut elegantti ja upea persoona. Se on luonteeltaan mitä mainioin: utelias, ystävällinen, äärimmäisen kiltti ja leikkisä. Toisinaan se osoittaa myös jukuripäisyyttä ja se onkin edelleen hyvin itsetietoinen. Meillä vierailevat saavat olla varuillaan, sillä Martta tunkee ihmisten mukaan - vaikka sitten väkisin! Ulkona Martta leikkii pentujen kanssa hyvin kärsivällisesti ja olenkin otettu sen sosiaalisista kyvyistä. Se menee makaamaan maahan, jotta esim. Hugo pääsee leikkimään sen kanssa painileikkejä ja toisaalta juoksuttaa Daisya mielellään. Toisinaan minusta kuitenkin tuntuu, että Martta kaipaa omanlaistaan seuraa. Siksi se viettää myös aikoja omistajansa Merjan luona irlislaumassa.

Martta koki ensi kosketuksen maastojuoksuun 26.7 Mustialassa. Se lähti epävarmasti liikenteeseen, mutta kun kehuin sitä kovasti syttyi se sitten radan aikana mielestäni mukavasti. Kunhan se saa lisää kokemusta lajissa, ikää ja itsevarmuutta uskoisin Martasta voivan tulla ihan mukiinmenevä juoksukoira. Martta kyseisessä kilpailussa palkittiin Suomen Irlanninsusikoirat Ryn Paras yritys kiertopalkinnolla. Tarkoituksena on hakea sille kilpailukirja ja kokeilla maastoilua ihan tosissaan.

Syksyllä 2009 Martta vietti toista kuukautta hoidossa Merjalla, jonka aikana tulimme siihen päätökseen, että loppujen lopuksi Martalle olisi parasta olla omiensa seurassa ja jossakin, missä se pääsisi ulkoilemaan myös työpäivieni ajaksi. Niinpä Martta on jäänyt Merjalle pysyvästi. Päätös ei ollut helppo ja oma ylpeyteni koki suuren kolahduksen. Rakkaus rotua kohtaan on kuitenkin edelleen olemassa ja tärkeintä on aina näissä tilanteissa muistaa koiran hyvinvointi. Martan suuret silmät, raskaat huokailut ja totta puhuen, juuri sen irlismäinen olemus, ovat minulle kaikki kaikessa ja tiedän sen voivan paremmin Merjan luona. Martta, jättini täynnä rakautta.

Martta on tähän mennessä ollut terve koira. Olen lähes hysteerisesti pelännyt sen alkavan ontumaan eikä sellaisilta haavereilta ollakaan täysin vältytty. Martta on myös pari kertaa onnistunut aukaisemaan keittiön portin ja syömään pelottavan määrän kuivamuonaa. Yritän olla mahdollisimman varovainen Martan kanssa, sillä rotu on tunnettu lyhyestä elinkaarestaan. On ollut vaikeaa asennoitua niin, että tietää koiran voivan elää hyvässä lykyssä kahdeksankin vuotta, mutta voi olla mennyttä jo parin vuoden päästä.

En osaa itse kovasti arvioida Martan ulkonäköä, koska rotu on kuitenkin minulle suhteellisen vieras. Olen kuitenkin itse tyytyväinen sen rakenteeseen, pään ilmeeseen ja lihaksistoon. Ikävä puoli on ainakin tässä vaiheessa sen ylös nouseva häntä.

Takaisin ylälinkkeihin

info @ lifedream.eu