KAIKKI TEKSTIT © LIFEDREAM, ETHÄN KOPIOI ILMAN LUPAANI!

Kasvattamisen realiteetit ja painopisteet

Koiran jalostuksen lähtökohta on ollut käyttötarkoitus ja siihen tarvittavat ominaisuudet. Koirien kasvatus oli aluksi vain tapa säännöstellä kylien liepeillä asuvien kulkukoirien määrää. Kesyyntymisen myötä ihmiset ymmärsivät koiran hyötyarvon metsästyksessä, vartijana ja paimenena. Jos kylä joutui muuttamaan koirat siirtyivät ihmisten mukana ja ne niistä, jotka selviytyivät matkan vaaroista toivat uutta kantaa jo alueella eläviin populaatioihin. Koirien syntyvyyttä ei säännöstelty, mutta henkiin jätettiin vain ne yksilöt, joissa esiintyi ihmisten tarvitsemia piirteitä. Hiljakseen koirat alkoivat muuttua entistä enemmän ja saivat piirteitä, joita luonnon koiraeläimissä ei ollut.

Monet sellaiset ulkoiset ominaisuudet, joita pidämme tämän päivän rotukoirissa yhdentekevinä tai merkillisinä, ovat itse asiassa alkujaan olleet välttämättömiä koiran käyttöä varten. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi mäyräkoiran pitkä ja kapea muoto sen tunkeutuessa luoliin etsimään saalista, collien korvan muoto sen kuunnellessa paimenen vihellyksiä pellolla tai komondorin nyöriturkki suojaamassa sitä petoeläimiltä koiran työskennellessä laumanvartijana. Myös koirien luonne- ja käyttäytymisominaisuudet ovat olleet tärkeitä, vaikka niiden mahdolliseen katoamiseen ei samalla tavalla osata tänä päivänä puuttua. Luolakoirien on täytynyt olla itsenäisiä ja sisukkaita kun ne ovat hakeneet saalista maan alta ja toisinaan hävinneetkin tappelun kettuja tai supikoiria vastaan. Tällaisilla koirilla on täytynyt olla periksi antamaton luonteen laatu ja kyky purra tappaakseen. Paimenkoiran on puolestaan oltava tarpeeksi itsenäinen ja rohkea saadakseen lampaat tai karjan liikkeelle, mutta samalla riittävän nöyrä kuuntelemaan paimenen äänenpainoja ja tottelemaan tämän käskyjä tarvittaessa pitkienkin matkojen päästä.

Rotumääritelmät ovat olleet siitä lähtien kasvattajien ohjenuoria heidän yrittäessään toisaalta säilyttää rodun ominaisuudet, mutta samalla myös parantaa jo olemassa olevaa kantaa. Mielestäni rotumääritelmät ovat hyvä asia, sillä ne kertovat meille kasvattajille millainen rodun tulisi ulkoisilta piirteiltään olla ja muistuttavat myös siitä, mitä luonneominaisuuksia koirilla tulisi olla. Tulkinnan vara määritelmissä on kuitenkin suuri ja tänä päivänä tiettyjen ominaisuuksien liioitteluakin esiintyy. Myös kauneusihanteet tai eleet ovat vaihdelleet kausittain rodun harrastajien ja kasvattajien ihannoidessa niitä.

Jalostukseen tulisi aina käyttää koiria, joilla on vahva ja tasainen näyttö kyvyistään niin ulkomuodollisissa kuin luonneasioissakin. Ei ole kuitenkaan yksiselitteistä millä näitä ominaisuuksia voidaan mitata. Koiran ollessa sopeutumiskykyinen ja hyvin koulutettavissa rotujärjestöt ja kasvattajat painivat suurien ongelmien edessä. Kuinka mitata koiran jalostusarvoa? Luonteita, terveyttä tai ulkonäköä? Koska hankitut ominaisuudet eivät periydy, tarvitaan kasvattajilta avarakatseisuutta näkemään hankittujen tulosten "alle."

Tämän päivän yhteiskunta on tuloslähtöinen tarkastelee sitä mistä tahansa näkövinkkelistä. Ns. bisnesajattelu ahmii tilaa myös muuallakin kuin yritysmaailmassa. Kun työelämä vaatii tehokkuus- ja tuottavuusvaatimuksia ylityötunteina ja tuloksilla, myös koulut alkavat suosia tällaista näkemystä vahvistaakseen lasten kykyä sopeutua aikuisten maailmaan työllistyessään. Markkinatehoisuus ja elinkeinoelämän tarpeet määrittävät koulujen toimintaa ja leikki sekä luova toiminta tuntuu olevan katoava luonnonvara. Vapaa-ajalla painimme samojen asioiden parissa: harrastamme, opiskelemme ja yritämme sopeutua yhteiskuntamme vaativaan aikatauluun.

Tietynlainen kaavamaisuus on nähtävissä myös koiraharrastuksessa. Määrittelemme koiriamme tulosten avulla, emme sen miten se toimii normaalielämässä. Koiran on täytynyt sopeutua elämänrytmiimme ja vaadimme siltä vain parasta. Huippujalostus huippukoirilla on yleistä ja tiettyjä ominaisuuksia varmasti saisimmekin sillä tavoin periytettyä jälkeläisille. Tällainen jalostus antaa kuitenkin tilaa vain harvoille halutut tulokset saanneille korille, jolloin populaation geeniperimän monimuotoisuus laskee. Tämä taas tuo tullessaan uusia ongelmia kuten lisääntyvät terveys- ja luonneongelmat. Pelkillä huipputuloksilla on siis pidemmällä tähtäimellä vaikeaa viedä rodun tasoa kokonaisuutena ylöspäin. Kun jalostus toimii ns. keskivertoperiaatteella kehittyy kanta hitaammin, mutta geenipooli pysyy laajana. Jalostukseen käytetään koiria, jotka ovat terveitä, hyväluonteisia ja oikean tyyppisiä. Ne eivät ehkä ole huippuja erityisesti missään lajissa, mutta kantavat perimässään tärkeää monimuotoisuutta.

Suuriosa koiristamme elää seurakoirina. Jopa ne eläimet, joita käytetään työtehtävissä elää lopun aikansa perheissä. Näiltä kotiympäristössä eläviltä koirilta vaaditaan monesti paljon laajempia kykyjä kuin varsinaisilta työkoirilta. Seurakoirien "käyttöominaisuudet" ovat esimerkiksi hyvä stressinsietokyky, ärsykkeiden ja turhautumisen sietokyky eikä sen tule olla kovin epäluuloinen tai aggressiivinen, jotta sen kanssa on helppo elää. Omistajien kannalta koirien ominaisuuksista juuri luonne on merkittävin. Silti monen rodun jalostusta tuntuu tänä päivänä kantavan ulkomuotoon liittyvät kriteerit.

Suomen rotukoirat ovat ulkomuodoltaan maailman kärkikastia. Koiriamme viedään ulkomaille jalostuskäyttöön ja me koiraharrastajat olemme siitä hyvin ylpeitä. Mutta vaikka pentueen vanhemmat olisi valittu huolella ja taidolla ulkomuotokriteerejä noudattaen, suurin osa pennuista jäisi kuitenkin seurakoiriksi tavallisten ihmisten perheisiin. Koira viettää näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa vain murto-osan elämästään, muun ajan sen vaikuttaa ympäristöönsä kotikoirana. Siellä sen synnynnäisillä kyvyillä ja ominaisuuksilla, käyttäytymisellä ja luonteella on monin verroin laajempi merkitys kuin ulkomuodolla.

Ulkonäön ja luonteen lisäksi koiran elämisen kannalta tärkeää on sen terveys. Sairas koira on omistajalleen paitsi henkisesti raskas taakka myös taloudellisesti kallis. Rakenteellisten vikojen tai hengitystievaikeuksien myötä koiran elämä tuskin on kadehdittavaa. Eläin saattaa oireilla kipuihinsa aggressiivisesti tai sen käytös voi vähintään olla omistajan silmissä epäjohdonmukaista. Monilla rotukoirilla on tiettyjä jalostuksen tuomia sairauksia, joiden jo katsotaan kuuluvaan osaan rodun luonnetta.

Mielestäni onkin selvää, ettei jalostuskoiran arvoa voida mitata pelkästään tulosten perusteella. Se, että koiralla on terveet paperit lonkkien, kyynärpäiden tai polvien osalta on vain osa totuutta. Se, että se läpäisee luonnetestin hyväksytysti ei kerro suoraan sitä, millaista koiran kanssa on elää tai mitkä testin osa-alueista voidaan suoraan ajatella periytyvän jälkipolville. Se, että koira saa vaaditun tuloksen näyttelystä ja osoittaa olevansa tuomarin mielestä rodunmukainen ei kerro sen työskentelykyvystä tai ominaisuuksista ajatellen rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta.

Kasvattajilla on suuria vaikeuksia muodostaa mielipiteensä siinä, tulisiko rodun alkuperäisiä ominaisuuksia säilyttää tämän päivän yhteiskunnassa, jossa vain harva koira pääsee toteuttamaan rodulle tyypillistä käytöstä. Koira, jolla on suuri tarve metsästää riistaa voi olla omistajalleen vaikea hallittava ja toisaalta koira, jolla on voimakas vartiointitaipumus voi olla väärissä käsissä jopa vaarallinen. Siinä missä ihmisten yhteiskunta on muuttunut, koettaa koira - ja sen kasvattajat - pysyä perässä kaupungistumisessa, kiireellisissä aikatauluissa ja tuloslähtöisyydessäkin.

Lienee siis perusteltua painottaa kasvattajien merkitystä rotunsa vaalijoina. Mielestäni meillä tämän päivän kasvattajilla ei ole oikeutta muuttaa koirien ominaisuuksia joksikin toisiksi vain yhteiskuntamme sanelemana. Meidän tulisi etsiä kasvateillemme omistajat, jotka ovat riittävän valveutuneita etsimään tietoa rotujen erilaista ominaisuuksista ja hyväksymään, etteivät kaikki rodut ole heitä varten. Kasvattajien tulisi osata säilyttää laaja-alainen näkemys asioihin, eikä kaventaa liiaksi geenipoolia, joka Suomessa rodusta riippumatta on jo valmiiksi kapea. Meidän tulisi painottaa tulosten lisäksi hyvää perusterveyttä, koirien luonnollisia vaistoja ja elinvoimaa. Oman rodun tunteminen läpikotaisin, sen historian kunnioittaminen ja nykypäivän mahdollisuuksien kartoittaminen ovat kasvattajan tärkeimpiä ominaisuuksia. Loppujen lopuksi, me kasvattajat olemme vain pieniä pisteitä koirarotujen historiassa, joten meidän tulisi säilyttää rakastamamme rodut myös tuleville polville. Toivon, että tulevaisuudessa entistä suurempi joukko kasvattajia ryhtyisi rakentamaan uudenlaista koiranjalostusta, jonka peruspilarin muodostaisi kokonaisvaltainen suunnittelu ja toteutustyö.

Takaisin ylälinkkeihin

Jalostuskoiran valinta

Harva kasvattaja on aloittanut koiraharrastuksen tietävänsä jonakin päivänä ryhtyvänsä kasvattajaksi. Kotona asuvaa narttua ei välttämättä ole hankittu sitä ajatusta silmällä pitäen, että sillä teetettäisiin pennut, mutta jotenkin ajatus alkaa myöhemmin kutkuttamaan. Moni pentuja teettävä ihminen vähättelee asiaa ja kertoo vain haluavansa tehdä nartullaan pennut, ei niinkään ryhtyvänsä kasvattajaksi. Onkin syytä muistaa, että jokainen yhdenkin pentueen teettänyt ihminen on kasvattaja.

On hyvä suunnitella etukäteen millaisia koiria käyttää jalostukseen. Pentueissa voi olla useitakin yksilöitä, ja jokainen niistä elää myöhemmin jossakin vaikuttaen ympäristöönsä. Jalostukseen valittujen koirien ominaisuuksilla on siis paljonkin painoarvoa, varsinkin pentujen ostajien näkökulmasta. Myös suvunjatkamisen kannalta on tärkeää hahmottaa, että kyseisen pentueen pennuista voi yksi tai useampikin jatkaa sukua ja siten välittää eteenpäin vanhempiensa ominaisuuksia. Monesti narttujen omistajat käyttävät paljon aikaa hyvän uroksen löytämiseen ja toisinaan se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Jos kritiikki omia narttuja kohtaan olisi yhtä vaativaa kuin heidän ehtonsa uroksiin voisi moni pentue jäädä tekemättä.

Hyvän jalostuskoiran ominaisuuksiin kuuluu ehdottomasti hyvä terveys. Collie kuuluu PEVISA-ohjelmaan, joten jalostukseen käytetyt koirat on lonkkakuvattava ja silmäpeilattava. Usein myös kyynärpäät nykyisin kuvataan. Koiran perusterveyteen liittyy kuitenkin paljon muitakin seikkoja. Sillä tulee olla normaali ruokahalu ja hyvin toimiva vatsa. Koira, joka syö huonosti tai jonka vatsa reakoi pieniinkin olosuhteiden muutoksiin ei ole hyvä jalostuskoira. Yleensä huonovatsaiset koirat ovat luonteeltaankin herkempiä, kenties jopa säikkyjä, eivätkä nämäkään ominaisuudet ole hyviä jalostuskoiralle. Allergiat ovat colliella yleisiä, joten niihin tulisikin kiinnittää jalostuksellisesti huomiota. Herkkävatsaisuus saattaa olla ensimmäinen oire piilevästä allergiasta. On hyvä kartoittaa koiran eläinlääkärissä käyntejä ja pohtia ovatko siellä tehdyt reissut sellaisia, että ne saattaisivat huonontaa koiran jalostusarvoa. Useat antibioottikuurit, oudot fyysiset oireet tai vaikkapa jatkuva silmä- tai korvatulehdus voivat olla syitä jättää koira pois jalostuskäytöstä. Normaali kotikoiran olemistahan tällaiset seikat eivät estä, mutta jalostuskoiran tulee olla kaikin puolin terve.

Luonne kuuluu kaikkein tärkeimpiin vaatimuksiin, joita jalostuskoiralle voidaan esittää. Vahva, tasapainoinen ja rauhallinen narttu on pennuille syntymästä luovutuspäivään se malli, jota pennut tulevat seuraamaan. Rauhaton, pelokas narttu tekee lapsistaan samanlaisia, vaikka ihminen yrittäisikin vaikuttaa pentujen luonteiden kehitykseen. Uroksen luonne ei ole aivan yhtä tärkeä, sillä uros harvoin viettää aikaa pentujensa kanssa. On kuitenkin tärkeää tuntea myös uroksen luonne, jotta se vastaisi mahdollisimman hyvin nartun luonnetta. Mitä pidempään pennut saavat kasvaa kasvattajan luona, sitä suurempi on myös jalostusnartun luonteen merkitys. Ei enää riitä, että se kykenee imettämään pentunsa ja hoitamaan ne vieroitukseen. Emon on osattava opettaa pennuilleen myös sosiaalisuutta ja annettava tärkeitä malleja tulevaisuutta ajatellen.

Jalostuskoira tulisi aina olla mielestäni vähintään EH:lla palkittu, sillä hyvä jalostuskoira ei välttämättä aina ole näyttelyissä sijoitettu palkintosijalle, vaan se voi tasaisesti pärjäillä näyttelystä toiseen ja periyttää vahvoja ominaisuuksiaan pennuilleen. Koiralla tulisi olla oikeat ääriviivat, mikä tarkoittaa collieilla mielestäni sitä, että sen rakenne on kunnossa. Oikea lavan ja olkavarren asento sekä riittävät takakulmaukset takaavat sen, että koiralla on linjoja. Lisäksi sillä tulee oikeantyyppinen työkoiralle ominainen luusto.

Oikeanlainen purenta on pieni, mutta äärimmäisen tärkeä osa jalostuskoiraa. Colliella kuuluisi olla täysi, leikkaava purenta, mutta jonkin verran hammaspuutoksia esiintyy. Tämän lisäksi tulee tarkastella jalostuskoiran sukutaulua. Ulkomuoto, luonne, terveys ja suku yhdessä määrittelevät sen, millaisia pennuista mahdollisesti tulee. Tästä syystä itse haluan tuntea mahdollisimman monia sukutauluissa esiintyviä koiria, niiden veljiä ja siskoja. Pyrin seuraamaan kasvattejani koko niiden eliniän, jotta kykenen tekemään päätöksiä jatkoa ajatellen. Millaisia ovat jalostukseen käytettävien koirien sisarukset ja vanhemmat? Jos joitakin on jo käytetty jalostukseen, millaisia ovat niiden jälkeläiset? Onko suvussa tavattu perinnöllisiä sairauksia tai luonteenpiirteitä, joita tulisi välttää?

Jalostusnartun ominaisuudet ovat toki kasvattajalle tärkeitä, mutta koska yksi uros voi astua elämänsä aikana monta narttua ja saada siten enemmän jälkeläisiä, tulisi myös uroksen ominaisuuksiin kiinnittää huomiota. Hyvä jalostuskoira ei siis välttämättä ole rodun huippuyksilö, vaan tasaisen varma tallaaja. Usein ns. huippuyksilöt pentueissa ovat poikkeuksia, mutta toisaalta jos koko pentue on laadukas, silloin myös vanhemmat ovat sitä varmasti olleet ja oikein suoritetussa jatkojalostuksessa koirien hyvät ominaisuudet saadaan säilytettyä. Koska täydellistä koiraa ei ole, on kasvattajan tehtävänä löytää toisiaan täydentävät koirat kaikissa yllämainituissa seikoissa. Tämän jälkeen voidaankin sitten miettiä, onko pentueen teettämiseen, hoitoon ja kasvatukseen riittävästi aikaa tai tilaa, jotta yhdistelmä olisi mahdollinen.

Takaisin ylälinkkeihin

Holistinen koirankasvatus

Holismi on kreikkaa ja tarkoittaa suoraan käännettynä kokonaisuutta "holos". Se on filosofinen käsite, jonka mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Esimerkiksi neuronissa ei ole tietoisuutta, mutta osana aivoja neuroni on osa tietoisuutta. Holismi rikkoo perinteisiä näkemyksiä siinä, että tutkittavana olevat kohteet tulisi pilkkoa osiin, jotta niitä voisi tarkastella. Tällainen ajattelu aiheuttaa kokonaisuuden tarkastelun uudella, monimuotoisemmalla tavalla. Ammatillisissa lähihoitajan opinnoissani törmäsin jatkuvasti holistiseen ihmiskäsitykseen, eli siihen että ihminen on kokonaisuuksiensa summa. Meille hoitajille painotettiin, että kaikkiin ongelmiin löytyy useampi vastaus ja että ihmistä tulisikin hoitaa kokonaisuutena.

Myös koirankasvatuksessa haluan noudattaa holismin määritelmää. Luonani asuvat koirat ovat yksilöitä ja niiden hoito ja jalostus on monen pienen asian summa. Kuten edellä on kirjoitettu, viimeisen sadan vuoden ajan ihmiset ovat kasvattaneet koiria lähinnä ulkomuotoa ajatellen. Nykyisin käydäänkin paljon keskustelua niin TV:ssä kuin lehdissäkin koirien perinnöllisistä sairauksista, luonnehäiriöistä ja roduille tyypillisten ominaisuuksien häviämisestä. Nämä ongelmat johtuvat pienistä populaatioista, joissa jalostuspohja kapenee, pelkästään ulkomuotoon pohjautuvista jalostuskriteereistä sekä yhteiskunnan vaatimuksista koiriin nähden. Kokonaisvaltainen koirankasvatus on ajatus siitä, että kaikki koiran ominaisuudet tulisi jalostuksessa ottaa huomioon ja että siihen osallistuisivat kaikki eläimiä rakastavat ja hoitavat osapuolet: liitot, rotuyhdistykset, eläinlääkärit, ulkomuototuomarit, luonnetesti- ja käyttökokeiden tuomarit, kasvattajat, toimihenkilöt ja omistajat. Yksinkertaisemmillaan se olisi kasvattajan ja kasvatin omistajien yhteistä työtä rodun hyväksi sekä koiran kunnioittamista ainutlaatuisena eläimenä.

Ensimmäiseksi kasvattajan tulisi perehtyä koiran ominaisuuksiin riippumatta rodusta tai käyttötarkoituksesta. Tietynlainen rotusokeus on valitettavan yleistä kasvattajien joukossa ja toisaalta useamman rodun seuraaminen intensiivisesti on aikaa vievää ja työlästäkin puuhaa. Katseen irrottaminen omasta rodusta antaisi kuitenkin uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia niin kasvattamiseen kuin koirien hoitoakin ajatellen. Kasvattajan tulisi kouluttaa itseään erilaisilla kursseilla ja luennoilla sekä päivittää koiratietoisuuttaan tutustumalla aiheen kirjallisuuteen. Myös koiran yleinen historia ja sen merkitys nykypäivään on tärkeää, jotta voisi ymmärtää koiran vaistoja ja käyttäytymismalleja.

Jalostusvalintoja tehdessä tulisi kiinnittää huomiota muihinkin asioihin kuin vain tuloksiin. Kuten yllä olen kirjoittanut, koiran perusterveyden kartoittaminen on tärkeää siinä missä hyvän luonteenkin huomioiminen. Luonteella on merkitystä myös rodun tyypin kannalta, tulisi tietää millainen oman rodun edustajan tulisi olla käyttötarkoitukseensa nähden. Se, että koira pärjää tottelevaisuus-, agility- tai pk-kisoissa ei aina tarkoita sitä, että koira olisi esim. hyvä paimenkoira, mitä colliekin ensisijaisesti mielestäni kuuluisi olla.

Mielestäni tähän saisi tulla muutos, sillä halusimme tai emme, rotujen ominaisuudet alkavat muuttua sitä mukaa kun niiden käyttötarkoitus muuttuu alkuperäisestä vastaamaan nykyistä ihannettamme. Vastauksen siihen, onko meillä todella sellaiseen oikeutta voi jokainen miettiä syvällä sisimmässään. Jos olemme saaneet rotujemme tilan tähän pisteeseen sadassa vuodessa, missä olemme seuraavan sadan vuoden jälkeen?

Koirien terveyttä tulisi mitata muutenkin kuin testeillä ja kuvauksilla. Rotujärjestöillä on ollut käytössään jo vuosia jonkinlaisia kaavakkeita kasvattajille täytettäväksi, jotta saataisiin enemmän tietoa koirien terveydestä. Valitettavasti näihin kyselyihin vastaavat vain ani harvat. Jos rodussa on tuhansia yksilöitä ja vain 150:stä saadaan vastaus, kertooko se rodun tasosta vai jostakin muusta? Kasvattajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus seurata kasvattiensa elämää olemalla yhteydessä omistajiin. Kennelliitto on tekemässä uusia seurantalomakkeita rotujärjestöille, jotta nämä voisivat jakaa niitä kasvattajille. Asioihin on tulossa muutoksia, mutta valitettavan hitaasti.

Monissa roduissa on vakavia ongelmia koirien kyvyssä synnyttää tai hoitaa pentuja itse. Syyt johtuvat jalostuksen aiheuttamasta rakenteesta, pentujen elinvoimaisuudesta tai korkeasta sukusiitosprosentista. Normaalin lisääntymis- ja hoivavietin ylläpitäminen koirilla on yksi tärkeimpiä kasvattajan tehtäviä, mutta sen laatua ei voida tarkkailla jos siihen ei anneta mahdollisuutta. Jos kasvattajat "auttavat" rutiininomaisesti koiria astutuksissa, synnytyksissä ja pentujen hoidossa voivat eläinten synnynnäisten käyttäytymismallien puuttuminen jäädä huomaamatta. Olemmeko me ihmiset parempia hoitamaan koiranpentuja kuin narttu itse? Narttujen luonne ja hoivakäyttäytymisen laatu vaikuttavat pentujen varhaisiin elämänkokemuksiin ja siten tulevien luonteiden muovautumiseen. Jos narttu ei selviä synnytyksestä ilman apuja tai peräti joudutaan keisarinleikkaamaan, on syytä pohtia kannattako sitä astuttaa uudelleen. Polttoheikkous ja muut nartun synnynnäiset ongelmat ovat periytyviä ominaisuuksia.

Kasvattajan tulisi pohtia koirien henkistä kasvua ja sen merkitystä. Tänä päivänä Suomessakin on paljon eroahdistuksesta tavalla tai toisella kärsiviä koiria. Ongelmakäyttäytymistä ja häiriöhaukuntaa. Onkin esitetty väite, jonka mukaan jotakin on vakavasti pielessä ihan koirien kasvattamisessa. Onko kenties luovutusikä liian alhainen, jolloin pienen pennun sosiaalinen kehitys häiriintyy ja se oireilee myöhemmin elämässä? Vai onko vika aina omistajissa, jotka eivät osaa kouluttaa koiraansa? Koira elää ihmisen maailmassa. Sen säännöt ja tavat eivät ole koiralle synnynnäisiä, mutta opittujen asioiden omaksuminen on. Kykyjensä ansioista koira sopeutuu nopeasti uuteen perheeseen ja leimautuu ihmisiinkin voimakkaasti. Koiranpennun sanotaan sopeutuvan paremmin ihmisten kanssa elämiseen jos se vieroitetaan aikaisemmin, mutta eikö ihmisen tulisi sopeutua koiraan eikä päin vastoin? Jos kasvattajat havahtuisivat kiinnittämään huomiota koiran kasvuun koirana eikä osana ihmisten yhteiskuntaa, voisi mielestäni moni koira saada paremmat palikat elämälle alusta lähtien.

Miltään muulta eläimeltä ei vaadita niin paljon kuin koiralta. Jos esimerkiksi luovutusikä olisi hieman korkeampi saisivat pennut oleskella pidempään emonsa kanssa. Emon merkitys pentujen kehitykselle ei lopu vieroitukseen, vaikka niin usein kuvitellaan. Luonnossakaan koiranpennut eivät lähde pesästä 6-7 viikon iässä. Kennelliitolla on suuri merkitys asioiden muuttamisessa. Sijoituskoirien sopimuksiin on tulossa muutoksia, joiden mukaan nartun on oltava pidempään kuin 5 viikon ikään kasvattajan luona, jotta pentujen henkinen kasvu saataisiin hyvälle alulle. Eläinlääkärit ovat jo vuosia yrittäneet saada muutoksia ajettua Kennelliittoon koskien koirien rotujalostusta. Ulkomuototuomareilta vaaditaankin nykyään entistä tiukempaa seulaa koskien liioiteltuja piirteitä, mutta samalla kennelliitto sanelee säädöksiä, joita ei tunneta missään muualla maailmassa. Liian tiukkaan nivotut säädökset rajoittavat nekin geenipoolia ja laukaisevat suurempia ongelmia. Liian korkea sukusiitoskerroin ja useiden esi-isien esiintyminen koiran sukutaulussa aiheuttaa häiriöitä niin terveydessä, luonteessa kuin ulkonäössäkin.

Pennunostajien tulisi tutkia koirakirjoja ja tutustua eri rotuihin syvällisesti. Heidän tulisi myös ymmärtää, että koiran omistaminen - on se siten miten pieni tahansa - tarkoittaa aina elämäntapamuutosta. Koira ei ole ihminen, ei lapsen korvike eikä susikaan. Koira on ihan oma lajinsa ja jokainen koira on yksilö, myös rodun sisällä. Ostajien tulisi tarkkaan miettiä mihin heillä on mahdollisuuksia ja ennen kaikkea tarkastella koirarotuja niiden luonteen ja aktiviteetin perusteella. Ulkonäkö on koiran hankinnassa sivuseikka, vaikka se usein onkin se ensisijainen valintakriteeri. Ostajien tulisi etsiä kasvattaja, jonka kanssa he tulevat myöhemminkin toimeen ja joka on kiinnostunut kasvateistaan myös jatkossa. Ostajilla on suuri vastuu koirien hyvinvoinnista ja siitä millaisista paikoista koiria voi ostaa. Pentutehtailijat menestyvät, koska ihmiset eivät kyseenalaista heitä tai ymmärrä millaisia vaatimuksia koiran vastuulliselle kasvattamiselle tulisi olla. Jatkossa ostajat kertovat eteen tulevat ongelmat ja hyvätkin asiat kasvattajille, jotta heillä on mahdollisuus kiinnittää asioihin huomiota tulevassa jalostustyössään. Kasvatinomistajien merkitys kasvattajalle on suuri, sillä vain murto-osa hänen koiristaan asuu kotona. Tästä syystä jokaisen rotukoiran hankkijan tulisi olla sen verran kiinnostunut rodustaan, että kantaa kortensa kekoon auttamalla kasvattajaa.

Sen uskollisuus on palkitsevaa ja toisinaan ylitsevoimaista. Yhteiskunnalle koira on tärkeä apulainen, mutta myös meille yksittäisille ihmisille koiran läsnäolo on korvaamaton. Kuka voisi vastustaa iloista pentua tai tyytyväisenä huokaavaa vanhusta? Koiran kanssa eläminen on yksi suurimpia rikkauksia ja voisimme halutessamme oppia niiltä paljon. Koiran sinuun luoma uskollinen katse sulattaa sydämesi.

On mielestäni meidän velvollisuutemme kantaa huolta koiran hyvinvoinnista kokonaisuutena myös tulevaisuutta ajatellen.

"Jos taivas on olemassa, varmasti myös meidän koiramme pääsevät sinne. Niiden elämä on niin sidoksissa omiimme, että vaadittaisiin enemmän kuin Arkkienkeli irrottamaan meidät toisistamme."

Takaisin ylälinkkeihin

Lähteet: Irliskasvattajan peruskurssi, Suomen Irlanninsusikoirien juhlajulkaisusta vuodelta 1994, kirjoittanut Merja Viertokangas

  Koirien käyttäytyminen, WSOY 2007, Tuire Kaimio
  tutkijat Anna-Maria Jounela ja Katja Soronen, http://koti.phnet.fi/kalevala/koirat.htm

  HETI Ry eli Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen Tuki Ry http://www.koiranjalostus.fi