Rodun synty
Brasilianterrieri tai Fox Paulistinha
(=pieni Sao Paololainen), kuten brasilialaiset sitä kutsuvat, on
keskikokoinen terrierirotu.
Brasilianterrierin esi-isät eivät ole kotoisin Brasiliasta.
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa useat nuoret
brasilialaiset opiskelivat Euroopassa, etenkin Ranskassa ja
Englannissa. Usein nämä nuoret palasivat
perheineen maatiloille, joilta he olivat lähteneet.
Palatessaan kotiin heillä oli usein
tuliaisina aviopuoliso, hevonen ja koira.
Pieni koira sopeutui maatilan elämään ja risteytyi paikallisten
pienten pihakoirien (myös pinseri ja chihuahua) kanssa.
Näin muotoutui uudentyyppinen koira, jonka ulkomuoto
vakiintui muutaman sukupolven aikana. Kun suuret kaupungit
kehittyivät, niidenkomeat
kaupunkikeskukset houkuttelivat maanviljelijöitä perheineen ja
työntekijöineen. Siten pieni koira joutui kokemaan toisenkin
ympäristönmuutoksen.
Tärkeä esi-isä brasilianterrierille on
Parsonrusselinterrieri, ja näiden kahden rodun välillä onkin vielä
paljon yhdennäköisyyttä. Tärkeitä henkilöitä Brasiliassa rodun
jalostuksessa ja hyväksyttämisessä FCI:in ovat olleet Dona Marina Camargo
de Oliveira (Kennel Marilu) ja Marina Vicari Lerario (Kennel Taboao).
Brasilianterrieri on ollut FCI:n väliaikaisesti hyväksymä rotu
vuodesta 1995 (FCI standardi 341).
FCI:n virallisen rodun
statuksen, cacib oikeuksineen, brasilianterrieri sai Meksikon
maailmannäyttelyssä 22.05.2007 alkaen.
Nykyinen käyttötarkoitus
Brasilianterrieri on
edelleen, kuten se on aina ollut, ihmisen seuralainen. Kotimaassaan
brasilianterrierit ovat usein lemmikkejä, mutta niitä arvostetaan
myös metsästys- ja vahtikoirina (ei pureva vaan hälyttävä). Niitä
käytetään mm. vyötiäisten, viiriäisten ja marsujen metsästykseen,
jossa se toimii riistaa ylösajavana. Ne ovat myös taitavia
rotanmetsästäjiä ja paimenia.
Suomessa brasilianterrieriä käytetään lähinnä
seura-, harrastus- ja näyttelykoirana.
Luonne ja
käyttöominaisuudet
Rodun rekisteröinnistä
saakka pienen koon, miellyttävän ulkomuodon ja aktiivisen luonteen
omaava brasilianterrieri on saavuttanut suosiota Suomessa niin
monipuolisena harrastuskoirana kuin näyttely- ja lemmikkikoiranakin.
Luontaisen uteliaisuutensa sekä energisyytensä vuoksi
brasilianterrieri vaatii omistajaltaan aktiivisuutta, jotta koira
saa kunnollisen peruskasvatuksen ja riittävästi sosiaalistamista
sekä liikuntaa. Tällöin siitä tulee yhteiskuntakelpoinen ja
miellyttävä seuralainen. Koirat ovat poikkeuksellisen oppivaisia ja
ketteriä. Sopivat erinomaisesti agilityyn (Brasilian MM-joukkue) ja
esim. sirkuskoiraksi (mm. Moskovan suuri sirkus käyttää niitä ).
Myös tottelevaisuuskoe sopii brasilianterrierille. Rotu sopii myös
raunioille. Palveluskoirakokeisiin koira ei tosin voi osallistua,
koska rodulla ei ole PK-oikeuksia.
Kotimaassaan Brasiliassa
rotua ei kouluteta, vaan se toimii luonnostaan omalla reviirillään.
Ei pidä unohtaa, että brasilianterrieri on työterrieri, jolla on
valmiudet erilaisiin työ- ja harrastusmuotoihin.
Koira nauttii
saadessaan oppia uusia asioita mutta tulee ottaa huomioon että se on
poisvetäytyvä vieraita ihmisiä kohtaan ja toimii näiden
sisäsyntyisten vaistojensa mukaisesti, jonka johdosta koira vaatii
selkeän johtajan. Se ei onnistu tiukan auktoriteetin varassa, vaan
vaatii kouluttajalta tasavertaista toveruutta koiraan.
Brasilianterrierin
hallitseminen edellyttää kuitenkin määrätietoisuutta ja jämäkkyyttä.
Pienen ulkomuodon takana toimii herkkäaistinen ja kekseliäs koira,
joka helposti tunnistaa heikompansa ja saattaa pyrkiä omassa
laumassaan vallanpitäjäksi.
Brasilianterrierin
rotumääritelmän mukaan rodun tulee olla
väsymätön,
tarkkaavainen, toimelias ja innokas; ystävällinen ja hyväntahtoinen
tuttuja kohtaan. Koira on eloisa ja vilkas.
Tämä helppohoitoinen ja sitkeä koira omaa myös taistelutahdon. Kodin
ja kotipiirin väsymätön vartija pysäyttää suurenkin tunkeilijan
pelkäämättä. Kovalla haukunnallaan se pyrkii pysäyttämään uhan – tai
saa tämän ainakin hämmennyksiin.
Arkoja ja / tai
aggressiivisia koiria ei tule käyttää jalostukseen. Näitä asioita
arvosteltaessa huomioon tulee ottaa kuitenkin koiran kehitysvaiheet.
Brasilianterrierin käytökseen vaikuttaa erittäin suuresti sen saama
kasvatus. Ns. vapaata kasvatusta harrastettaessa ei lopputulos ole
brasilianterrierin eikä omistajan kannalta hyvä, vaan tämän rotuinen
koira tarvitsee selkeän kasvatuksen, jossa ihminen määrätietoisesti
opastaa koiraa aivan luovutusikäisestä pennusta alkaen.
Jalostustyössä tulee kiinnittää huomiota luonteeseen. Liian
pehmeitä, teräviä ja heikon hermorakenteen omaavia yksilöitä ei
tulisi käyttää jalostukseen, vaan koirien tulee olla tasapainoisia,
hyvän hermorakenteen omaavia, helposti käsiteltäviä ilman liiallista
kovuutta tai pehmeyttä.
Vaikka koiralla olisi
taipumusta paimentamiseen ja/tai vahtimiseen nämä luonteenpiirteet
eivät kuitenkaan saa olla liian dominoivia. Rodulle tavanomaisesta
pidättyväisyydestä ei olekaan pitkä askel arkuutena ilmenevään
liialliseen pidättyväisyyteen.
BRASILIANTERRIERI (TERRIER BRASILEIRO)
Ryhmä: 3
FCI:n numero: 341Hyväksytty:
FCI 20.1.1998,
SKL-FKK
2.12.1998Alkuperämaa:
Brasilia
KÄYTTÖTARKOITUS: Pienriistan metsästykseen käytettävä koira, vahti-
ja seurakoira.
LYHYT HISTORIAOSUUS: Brasilianterrierin esi-isät eivät ole kotoisin
Brasiliasta. Viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan alussa useat
nuoret brasilialaiset opiskelivat eurooppalaisissa yliopistoissa,
etenkin Ranskassa ja Englannissa. Usein nämä nuoret avioituivat
ulkomailla ja kotiin palatessaan heidän vaimonsa toivat mukanaan
pieniä terrierityyppisiä koiria. Nuoret perheineen palasivat
maatiloille, joilta he olivat lähteneet. Pieni koira sopeutui
maatilan elämään ja risteytyi paikallisten koirien kanssa. Näin
muotoutui uudentyyppinen koira, jonka ulkomuoto vakiintui muutaman
sukupolven aikana. Kun suuret kaupungit kehittyivät, niiden komeat
kaupunkikeskukset houkuttelivat maanviljelijöitä perheineen ja
työntekijöineen. Siten pieni koira joutui kokemaan toisenkin
ympäristönmuutoksen.
YLEISVAIKUTELMA: Keskikokoinen, solakka ja tasapainoinen koira,
jolla on kiinteä, mutta ei liian raskas rakenne. Neliömäisessä
rungossa on kauniisti kaartuvat linjat, jotka erottavat sen
suoralinjaisesta sileäkarvaisesta kettuterrieristä.
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Väsymätön, tarkkaavainen, toimelias ja
innokas; ystävällinen ja hyväntahtoinen tuttuja kohtaan.
PÄÄ: Ylhäältä katsottuna kolmion muotoinen,
tyvestään leveä; korvat ovat kaukana toisistaan; pää kapenee
huomattavasti silmistä lähtien kohti kirsua. Sivulta katsottuna pään
ylälinja nousee hieman kirsusta kohti otsapengertä, on jyrkkä
silmien välissä ja kaartuu hieman kohti niskakyhmyä.
KALLO-OSA: Kaareva; otsa on kohtalaisen
litteä. Ylhäältä katsottuna kallon sivut kaartuvat silmiä kohti.
Etäisyys silmän ulkokulmasta korvan kiinnityskohtaan on sama kuin
silmien ulkokulman väli. Otsauurre on hyvin kehittynyt.
OTSAPENGER: Korostunut.
KIRSU: Kohtalaisen kehittynyt ja väriltään tumma. Sieraimet ovat
avarat.
KUONO-OSA: Ylhäältä katsottuna silmien ulkokulmasta kirsun kärkeen
tasakylkisen kolmion muotoinen. Kuono on voimakas ja silmien alta
hyvin meislautunut, hieman laskeva kuonon tyvi korostaa
otsapengertä.
HUULET: Kuivat ja tiiviit, ylähuuli on juuri ja juuri alahuulen
päällä peittäen hampaat. Suu sulkeutuu täydellisesti.
HAMPAAT / PURENTA: 42 hammasta, jotka ovat oikein sijoittuneet ja
hyvin kehittyneet. Leikkaava purenta.
POSKET: Kuivat ja hyvin kehittyneet.
SILMÄT: Sijoittuneet niskakyhmyn ja kirsun puoliväliin, kaukana
toisistaan, silmien ulkokulman välinen etäisyys on sama kuin
etäisyys silmän ulkokulmasta kirsun kärkeen. Silmät katsovat suoraan
eteenpäin, ne ovat kohtuullisen ulkonevat ja kooltaan suuret.
Kulmakaaret ovat hieman korostuneet. Silmät ovat pyöreähköt, avoimet
ja eloisat; ilme on innokas. Sinisillä koirilla silmät ovat
siniharmaat, ruskeilla ruskeat, vihreät tai siniset.
KORVAT: Kiinnittyneet kallon sivuille silmien kohdalle ja kauas
toisistaan korostaen kallon leveyttä. Korvat ovat kolmionmuotoiset,
teräväkärkiset ja asennoltaan puolipystyt, korvan kärki on taittunut
kohti silmän ulkokulmaa. Korvia ei typistetä.
KAULA: Kohtuullisen pitkä ja tasapainoinen suhteessa päähän. Kaula
liittyy sulavasti päähän ja runkoon. Se on puhdaslinjainen, kuiva ja
ylälinjaltaan hieman kaareva.
RUNKO: Tasapainoinen ja neliömäinen, ei liian raskas. Ääriviivat
ovat kauniin kaarevat.
YLÄLINJA: Kiinteä ja suora, laskee hieman säästä kohti lantiota.
SÄKÄ: Selvästi erottuva ja liittyy sulavasti eturaajoihin.
SELKÄ: Suhteellisen lyhyt ja lihaksikas.
LANNE: Lyhyt ja kiinteä, liittyy sulavasti lantioon.
LANTIO: Hieman viisto, hyvin kehittynyt ja lihaksikas; hännän
kiinnitys on matala.
RINTAKEHÄ: Eturinta ei ole kovin korostunut, se on kohtuullisen
leveä, jotta eturaajat liikkuvat vapaasti. Rintakehä on pitkä ja
syvä, ulottuu kyynärpäiden tasolle. Rintalasta on pitkä,
vaakatasossa ja kohtuullisen kaareva. Kylkiluut ovat kaarevat.
ALALINJA JA VATSA: Vatsalinja on hieman kaareva ja kohoaa takaosaa
kohti, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin whippetillä.
HÄNTÄ: Matalalle kiinnittynyt ja lyhyt, typistetty toisen ja
kolmannen nikaman välistä. (Huom. Suomessa typistyskielto.)
Typistämätön häntä on lyhyt, ei kintereisiin asti ulottuva,
matalalle kiinnittynyt, vahva ja asennoltaan yläviisto, ei kierry
selän päälle.
RAAJAT
ETURAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat edestä katsottuna suorat, melko
kaukana toisistaan ja yhdensuuntaiset takaraajojen kanssa, jotka
myös ovat suorat, mutta kauempana toisistaan.
LAVAT: Pitkät ja viistoudeltaan 110 - 120°.
OLKAVARRET: Suunnilleen lapojen mittaiset.
KYYNÄRPÄÄT: Tiiviisti rungon myötäiset, samalla korkeudella kuin
rintakehän alalinja.
KYYNÄRVARRET: Suorat, hoikat ja kuivat.
RANTEET: Avoin kulmaus.
VÄLIKÄMMENET: Suorat ja hoikat.
KÄPÄLÄT: Tiiviit, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset,
jäniksenkäpälän muotoiset, kaksi keskimmäistä varvasta ovat toisia
pitemmät.
TAKARAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat
voimakaslihaksiset ja kaikilta osin sopusuhtaiset; reidet ja sääret
ovat hyvin kehittyneet.
REIDET: Hyvin kehittyneet ja lihaksikkaat.
POLVET: Kulmaus on tylppä.
SÄÄRET: Suhteessa reiden pituuteen ja leveyteen.
KINTEREET: Korkeat, kinnerkulma on tylppä.
VÄLIJALAT: Suorat.
KÄPÄLÄT: Tiiviit ja etukäpäliä pitemmät.
LIIKKEET: Tyylikkäät, vapaat, lyhyet ja nopeat.
NAHKA: Rungonmyötäinen ja kuiva, ei löysä.
KARVAPEITE
KARVA: Lyhyttä, sileää ja ohutta, ei
kuitenkaan pehmeää; pinnanmyötäistä ja rotan karvan tyyppistä. Iho
ei näy karvapeitteen läpi. Karva on ohuempaa päässä, korvissa,
kaulan alapuolella, eturaajojen sisä- ja alaosassa sekä reisien
takapuolella.
VÄRI: Vallitseva pohjaväri on valkoinen, jossa on mustia, ruskeita
tai sinisiä värialueita. Seuraavat tyypilliset ja rodunomaiset
värimerkit tulee aina esiintyä: punaruskeat merkit silmien
yläpuolella, kuonon kummallakin sivulla ja korvan reunoissa ja
sisäpuolella. Näitä punaruskeita merkkejä voi olla muuallakin
rungossa valkoisen ja värialueiden välissä. Päässä ja korvissa tulee
aina olla mustaa, ruskeaa tai sinistä; päässä voi olla valkoinen
”pläsi” tai valkoiset merkit mieluiten otsauurteessa ja kuonon
sivuilla, niin tasapainoisesti sijoittuneina kuin mahdollista.
KOKO JA PAINO
SÄKÄKORKEUS: Urokset 35 - 40 cm, nartut 33 -
38 cm.
PAINO: Korkeintaan 10 kg.
VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellämainituista
kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.
-
rakennevirheet
- käyrät raajat
- pitkä tai epätyypillinen karvapeite
- puutteet tyypillisessä rodunomaisessa värityksessä
- täysin pystyt korvat-
liian voimakaslihaksiset tai liian löysät lavat.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET:- vihaisuus tai arkuus-
muunlainen kuin hieman viisto lantio- ylä- tai alapurenta-
tasapainoisuuden puute, epätyypillinen rakenne.
HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti
kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin. |
|
