|

Lifedream Ringside Gossip
kesällä 2008
Tulevaisuudessa toivoisin löytäväni myös ihmisiä, jotka olisivat
kiinnostuneita mahdollisesti vuokraamaan minulle narttuaan.
Tällä tarkoitan sitä, että mielelläni vähentäisin
sijoituskoirien määrää ja pitäisin mahdollisuuteni avoimena sen
suhteen mitä narttua pentueessa myöhemmin käytän jalostukseen.
Monesti jokin pentu näyttää lupaavalta silmään luovutusiässä,
mutta aikuisena huomaa jonkun muun sisaruksista kenties olevan
vielä parempi. Löytämällä aktiivisia ja yhteistyöhaluisia
omistajia toivon voivani luopua sijoituskoirista ja siirtyä
kokonaisvaltaisempaan kasvattamiseen, jolloin minulla olisi
mahdollisuus valita jatkojalostukseen todella pentueen paras
koira. Mikäli olet kiinnostunut tällaisesta järjestelystä,
otathan yhteyttä!

Lifedream
D-pennut ja
kasvattaja syksyllä 2007
Minulle elämä koirien
parissa on aina tarkoittanut myös mahdollisuutta oppia koirista sekä
niiden sosiaalisesta elämästä.
Yritän systemaattisesti
kasvattaa parhaita mahdollisia koiria ja samalla pitää hauskaa
koiranäyttelyissä, agilityssa sekä muissa harrastuksissa. Toivon
kasvatinomistajilta yhteistyöhalua myös jatkossa viedäkseni omaa
kasvatustyötäni eteenpäin. Matka on
vasta alussa, mutta intohimo tähän touhuun on sitäkin syvempi. Koirien
kasvattaminen vaatii kärsivällistä suunnittelua ja
ajattelutyötä. Siitä syystä sen tulisi aina säilyä
pienimuotoisena harrastuksena, kaiken muun elämän rinnalla.
Mielestäni tämän päivän koirankasvatus vaatii tiimityöskentelyä
niin muiden kasvattajien, urosten omistajien kuin ennen kaikkea
kasvatinomistajienkin kanssa. Meillä on aina avoimet ovet. Monet
uudet pentueet kasvatan ylös entisten kasvatinomistajieni
kanssa, sillä he haluavat osallistua toimintaan ja nauttivat
siitä. Lisäksi meillä on käytössä aktiivinen foorumi, jolla
ympäriinsä Suomea asuvat omistajat puivat arkipäivän elämäänsä
koiran kanssa - ja toisinaan ilmankin! Kasvattajana olen aina
vain puhelinsoiton päässä ja järjestän meille kaikenlaisia
yhteisiä tapaamisia muutaman kerran vuodessa.

E2 ja A pennut syksyllä 2008 yhdessä Sirjan kanssa
Tarkoituksenani on seurata kasvattejani koko niiden elämänkaaren
ajan sillä vain siten voin muodostaa omat mielipiteeni
kasvatustyöni tulevaisuudesta. Toivonkin, että kaikki kasvattini
tutkittaisiin aikuisina terveyden osalta (silmät, lonkat ja
kyynärät) sillä se antaa hyödyllistä tietoa paitsi minulle myös
koiran omistajalle. Toivon myös, että mahdollisimman moni
suorittaisi luonnetestin, MH luonnekuvauksen sekä jonkinlaisen
paimennustestin. Vaikka itse en koe kilpailua läheiseksi
sydämelleni, yritän kannustaa kasvatinomistajiani hankkimaan
tuloksia koirilleen, sillä vain niissä voi mitata koirakon kykyä
ja osaamista lajissa kuin lajissa. Lisäksi lähetän
kasvatinomistajille luomani seurantakaavakkeen muutaman vuoden
välein, jonka sisällöstä saan kiittää sekä suunnitteluun
osallistuneita kasvatinomistajiani, että mm. Tuire Kaimiota sekä
Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen Tuki ryn toiminnanjohtajaa
Katariina Mäkeä. Omistajan mielipide koirastaan ja heidän
yhteiset kokemuksena merkitsevät minulle myös paljon.
Kasvatinomistajana olet osana meidän tiimiä ja tarvitsen
tiimityötä viedäkseni kasvatustyötäni eteenpäin!
Luovutan pennut
aikaisintaan 8-9 viikon iässä. Luovutusaika määräytyy pentuekohtaisesti
ajan kanssa, kun näen millaisiksi ne kehittyvät. Toisinaan saatan pitää
yksittäistä pentua meillä pidempään jos siihen tuntuu olevan tarvetta.
Olen luopunut pentueiden käsittelystä ns. "tehdaslinjalta", sillä koska
jokainen pentue on yksilökohtainen, niin myös luovutusajankohta voi niillä
vaihdella. Pentuni ovat madotettuja, virallisesti silmäpeilattuja,
eläinlääkärin tarkastamia ja mikrosirutettuja. Kauppasopimukset tehdään
aina Suomen Kennelliiton papereille. Pentujeni hinta on n. 850e, josta
maksetaan varaushetkellä 200e ns. varausrahaa.

Koska minulle on
hyvin tärkeää saada tutustua tuleviin kasvatinomistajiini jo hyvissä
ajoin toivon heidän ottavan minuun mahdollisimman ajoissa yhteyttä.
Mikäli vain mahdollista, meillä saa tulla käymään jo ennen pentueen
syntymää ja mukavinta minusta on luoda hyvät ja luottamukselliset
siteet kasvatinomistajieni välille.
Haluan
painottaa, että meitä kasvattajia ja koiranomistajia on
monenmoisia. Mielestäni
koirankasvatus on monessa rodussa mennyt liiallisuuksiin ja
vaikka omassa rodussa tilanne onkin tällä hetkellä onneksi
hyvä, aina voi kiinnittää asioihin huomiota. Ei ole mitään yhtä tutkittua hyvää tapaa kasvattaa,
ruokkia tai vaikkapa liikuttaa koiraa ja varmasti me kaikki
teemme parhaamme rakkaiden kirsukuonojemme eteen. Näillä
sivuilla esitetyt mielipiteet ovat yksinomaan omiani. Tutustu
myös kasvatusperiaatteisiini ja ajatuksiini kasvattamisesta arkistossa!
Suomen Kennelliiton kauppasopimukset:
Sopimus koiran kaupasta (pdf)
Köpeavtal för hund (pdf)
Sopimus nartun sijoituksesta (pdf)
Lisäehdot sopimukseen nartun sijoituksesta
Sopimus uroksen sijoituksesta (pdf)
Lisäehdot sopimukseen uroksen sijoituksesta
Fodervärdsavtal för tik (pdf)
Fodervärdsavtal för hane (pdf)
Sopimus koiran astutuksesta (pdf)
Avtal om betäckning av tik (pdf)
Kasvattajaoikeuden (jalostusoikeuden) luovutussopimus (pdf)
Överlåtelse av uppfödarrätt (pdf)
Osamaksusopimus (pdf)
Katso myös Suomen Collieyhdistys:
Jalostuksen
tavoiteohjelma
http://www.collieyhdistys.fi/jto_lkcollie.pdf

Lifedream Lady Freyja & Lifedream B-pentue
|